torstai 13. maaliskuuta 2014

Ho Chi Minh


Vietnamista tuli meille tämän reissun toinen ”uusi” maa. Ensikosketus maahan otettiin Ho Chi Minh;ssä, joka entiseltä nimeltään tunnetaan Saigonina, Saigon taitaa olla käytetympi nimi myös tälläkin hetkellä.
Ho Chi Minh;iin lennettiin Bangkokista ja lentopelkoinen Saija sai ylimääräisiä sydämentykytyksiä, lukiessaan aamun uutisista Malaysian Airlinesin lennon katoamisesta yöllä, kunnialla kuitenkin selvittiin tuostakin lennosta.

Saigon yllätti meidät positiivisesti ja on suurkaupungeista mukavin, missä tällä matkalla on seikkailtu. Kaupungista löytyi yllättävän hyvin myös jalkakäytäviä joten tutustuminen kaupunkiin onnistui myös jalan, ruuhka-aikoina tosin mopot valtasivat osansa niistä. Mopoja kaupungissa onkin sitten varmaan miljoona tai pari, ylivoimaisesti tihein esiintymä mihin on aasiassa törmätty (varmaan myös maaiman mittapuussa tihein). Mopoja kun on kaikilla niin autoja täällä olikin yllättävän vähän, taisi olla joka toinen kaupungissa liikkuva auto nimittäin taksi.
Kolme päivää kaupungissa riitti hyvinkin pakollisten nähtävyyksien koluamiseen ja sitten alkoikin jo rantaa kaipaamaan. Suunnaksi otettiin Mui Ne, reilun parinsadan kilometrin päässä oleva rantapaikka jonne bussimatka kesti n.5 tuntia ja samalla tutustuttiin matkantekoon Vietnamilaisittain sleeperillä (n.5e/nenä).

Kuvatukset kertokoon loput:

Saigonin sotamuseosta, historiaa piisaa tälläkin maalla. Sisältä ei edes viitsinyt kuvata:



Oopperatalo:


Notre Damen katedraali:


Tairetta from Vietnam:


Hääpari puistosta:


Koiruuskin mopoilee:


Mopojen määrä ja ajotapa toi haastetta kadun ylityksiin:


Sleeperillä Saigonista Mui Neehen, tais olla puolet matkalaisista länkkäreitä:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti