Sumatra, Indonesia

Medaniin, Kuala Namun lento-asemalle saavuttiin pimenevässä illassa ja otettiin taksi hotellille, reilu 30 km;n matka kustansi hivenen alle 10 e ja aikaa siihen meni noin tunti. Kaksi yötä oltiin varattu tänne,joten meille jäi päivä aikaa tutustua tähän parin miljoonan asukkaan kylään ja selvittää jatko-yhteys Parapattiin, Lake Toballe.
Medanista ei oltu kuultu keneltäkään mitään hyvää ja siltä kaupunki myös näytti, länkkäreitä täällä ei ole ja erotutaan takuuvarmasti massasta, rohkeimmat pyysivät taas yhteiskuvia. Tärkein asia kuitenkin saatiin tehtyä ja bussiliput seuraavaksi aamuksi oli taskussa.

Matka Toballe alkoi puolen tunnin taksimatkalla (2,5e) eteläiselle, Amplasin bussi-asemalle. Menovehje täällä vaihtui Parapattiin menevään linjuriin jossa istuttiin reilu 5 tuntia (2e), matkaa siinä ajassa taittui 175 km.
Parapatista oli vielä puolen tunnin laivamatka (0,7e) Tuk Tuk;iin Samosirin saarelle.
Samosirin saari sijaitsee maailman suurimmalla kraaterijärvellä, Lake Toballa. Järvi ei ihan pieni olekaan, pituutta sillä n.90km ja syvyyttäkin löytyy yli 500m, Samosirin saari on n.40 km pitkä.
Lake Toba sijaitsee n.900 metrin korkeudessa ja ilmasto vastaa Suomen hyvää kesää, päivällä 25 ja yöllä 15 astetta. Räkähän tässä kylmyydessä alkoi valumaan kun tänne tultiin;).
Kovasti oltiin luettu hehkutuksia paikasta ja se oli syynä meidän Sumatran visiittiin, kyllähän maisemat olivatkin sen arvoisia.

Majapaikkoja käytiin parista paikasta katsomassa ja taso osoittautui melko kehnoksi, hintakaan ei kyllä hirvittänyt niissä (4-5e). Lopulta päädyttiin Carolina Gottagesiin, mistä paikalliseen tasoon nähden siisti batak-tyylinen mökki irtosi 19 eurolla. Käytiin myöhemmin vielä katselemassa muita majoja mutta päädyttiin kuitenkin majoittumaan koko aika täällä.
Saarella oli useita 80-luvulla rakennettuja resortteja hylättynä, osassa rakentaminen jäänyt vallan kesken. Olivat vissiin varautuneet massojen tulemiseen saarelle, taitaa vaan paikka olla liian vaikean tien takana.
Ei täällä nytkään turisteja riesaksi asti ole, tullessamme ehkä 10 länkkäriä, joulun aikaan sitten joitakin kymmeniä. Paikallisia tuli myös aika paljon joulun aikaan, muuten joulu ei kyllä näkynyt ollenkaan vaikka kristityllä alueella ollaan.

Tuk Tukin kylästä (missä asuttiin)oli katkennut tietoliikenneyhteydet pari kuukautta sitten ja yllättäen ne eivät vieläkään toimineet, lähin toimiva netti oli n.5 kilometrin päässä. Saatiinpahan vähän vieroitusta:).

Mopo meillä oli kolme päivää alla ja siinä ajassa tuli saari koluttua melko tehokkaasti. Saaren ympäri-ajo (135km) suoritettiin heti ensimmäisenä päivänä ja maisemat olivat kyllä huikeat, tiestö vaan oli paikoin todella kehnoa ja yli 5 tuntia se otti aikaa. Luonto täällä on ehdottomasti parasta antia.

Yksi epämiellyttävä seikka saarella oli koirien kasvatus ravinnoksi, pentuja saarella oli paljon mutta nuoret koirat puuttuivat lähes tyystin, Saija veikkasi koirien joutuvan syödyksi noin puolen vuoden iässä. Emme onneksi törmänneet moiseen.

Samosirin saaren keittiö ei vakuuttanut meitä ja annokset toisensa jälkeen olivat kehnoja, oliko vaan sattumaa? Tais tuo ja majoituksen taso hieman vaikuttaa visiitin kestoon ja lopulta vain 6 yötä viihdyttiin,minibussilla palattiin neljässä tunnissa (5e) Medaniin hotellin ovelle. Tässä pari yötä ja lennetään Bangkokin kautta Phnom Penh;iin, uusi vuosi vastaanotetaan siis Kambodzassa.

Se olis muuten sit puolimatkan krouvi tänään, aika menee nopiaan.

Photo, photo

Ystävällinen Medan.

Linjavaunun tunnelmaa, kapeita kavereita nää kun penkkejäkin oli 3+2.

Paikallisia koteja Samosirillä.

Muinainen uhripaikka.

Meidän Batak-house, lisä mausteen öihin antoi lepakot jotka piti välillä pahaa meteliä vintillä.

Mäntymetsää.

Riisiä viljeltiin missä se vaan oli mahdollista.

Kylän raitilta.

Joulu ateria.

Lake Tobassa peseytyy pyykit, astiat, hampaat ja kaikki muukin.

Ja lopuun vähän maisemakuvia.

Reissu meinas päättyä eilen, Saijan astui ajatuksissaan Medanissa viemärin ritilän lävitse, tuurit oli kumminkin kohdillaan.

Pattaya, Koh Chang ja Koh Mak

Pattaya toimi tällä kertaa levähdyspaikkana matkalla pohjoisesta maan kaakkois kulman saarille, lähelle Kambodzan rajaa. Pari yötä kalastajakylässä riitti vallan mainiosti toteamaan venäläisten hurjan kiinnostuksen paikkaa kohtaan, varmaan yli puolet turreista oli venäläisiä ja palvelutkin näytti hoituvan heidän omalla äidinkielellään, ehkä vähän ylikansoitettu heidän osalta.
Hauskahan tuolla oli taas käydä ja toi pari päivää oli juuri sopivan mittainen stoppi täällä.
Tarkoitus oli täältä jatkaa bussilla kohti Tratia, mistä lautat Koh Changille lähtevät. Thaimaassa on yleisesti ottaen hyvät yhteydet linja-autolla, Pattaya-Trat väli oli poikkeus ja suoria linjoja ei löytynyt. Parin vaihdon kanssa kyllä olis päässyt, mutta 7 tuntia 250 km;n matkalle tuntui liian pitkältä ja päädyttiin vastenmieliseen mini-bus kyytiin. Järkeähän näiden vani kuskien päässä ei tunnetusti ole ja nilkka suorana päästävät menemään niin lujaa kun koslasta irtoaa, tosi kivaa kyytiä:). Hinnankiroissa matkanteko ei ole näinkään kun 15 euroon sisältyi myös lauttalippu ja hotellikuljetukset molemmissa päissä.

Koh Changilla majoituttiin suomalaisomisteiseen Sofia Garden Resorttiin, täältä löytyisi myös kotimainen sauna. Kuusi yötä paikassa majailtiin ja kolmena iltana pääsin löylyä lyömään, kävi Saijakin kerran. Intohimoiselle saunojalle kaksi ja puoli kuukautta ilman saunaa teki kipeää ja löylyt todella maistui.
Saarena Koh Chang oli tosi kiva ja rauhallinen, pääranta White Sand Beach ehkä tekee pienen poikkeuksen, siellä populaa tuntui olevan. Klong Prao Beach, minkä lähellä asuimme oli tosi hyvä uimiseen ja vähän kansoitettu. Ranta-elämää , saunomista ja mopoilua kolmen sadan kilsan verran, siinä ohjelma Changilla.

Changilta otettiin suunnaksi saari nimeltä Koh Mak, pari tuntia laivalla etelään ja yksi paratiisisaari oli taas edessämme. Tämä rauhallisuuden tyyssija tarjoaa hyvät puitteet täydellistä rauhaa rakastaville, kiireet kyllä loppuu kun tänne 400 asukkaan saarelle rantautuu.
Majoitustarjontaa saarelta löytyy joka lähtöön ja täällä pystyy kohtuu hinnalla asumaan todella upeissa puitteissa. Mekin saimme arkeemme luksusta ja asutaan 4 yötä Sea Breeze resortissa, mistä löytyy kivoilla maisemilla varustettu uima-allas ja 9 hyvätasoista mökkiä, hintaa tolla n.40e aamiaisineen. Ranta tässä majapaikan kohdalla ei kaksinen ole mutta mopolla huristaa nopsaan hyville, lähes tyhjille rannoille.
Pää-elinkeinona täällä taitaa olla kumipuun viljely, saaren keski-osat ovat ainakin istutettu sitä täyteen. Turismistakin saari ropoja saa ja suunta varmasti nousujohteinen.
Tekemistähän täällä ei kauheasti ole mutta ei sitä paljon kaipaakaan, mahtava saari muutaman päivän reissulle.
Huomenna busseillaan takaisin Bangkokiin josta sitten keskiviikkona lennetään Medaniin, Sumatralle Indonesiaan.

Ja räpsyjä perään:

Walking street Pattayalla kunkun syntymäpäivänä.

Lautta Koh Changille.

Kalastajakylä Changilla.

Sauna Changilla, kiuas aika kesy mutta asiansa ajoi.

Meirän allas Koh Makilla.

Rantsua Makilta.

Ostettiin frisbee ajankuluksi.

Ja kavereita saatiin mukaan sitä viskomaan.

Lopulta frisbee matkasi uuteen kotiin, luvan kanssa.

Täällä aika matelee.

Kylähullun piha, patsaita oli myös siellä täällä ympäri saarta.

Mopon tankkaus lapsityövoimalla.

Saaren vilkkainta aluetta.

Koiria täällä on tosi paljon.

Koh Mak muistetaan...

Chiang Rai

Chiang Raissa majailtiin neljä yötä ja suhteellisen laajalla säteellä ympäristöön tutustuttiin. Kaupunki itsessään ei kovin paljoa nähtävyyksiä tarjoa mutta ympäristöstä ihmeteltävää kyllä löytyi.
Sunnuntaiaamu valkeni pilvisenä ja tihkusateisena joten päätettiin tutustua lähiympäristöön, maanantaista eteenpäin luvattiin poutaisempaa keliä, silloin sitten kauemmaksi.
Ensimmäiseksi vierailukohteeksi valikoitui siten valkoinen temppeli (Wat Rong Khun), se sijaitsee 13 km kaupungista etelään, melkein valtatie ykkösen varressa. Temppeli olikin upein missä koskaan olemme käyneet, sanotaanhan sitä jopa maailman kauneimmaksi. Jos oikein muistan niin temppelialuetta on vuonna 1997 alettu rakentamaan ja sen oletetaan valmistuvan n.60 vuoden kuluttua, pitkä on työmaa.
Paljon siitä kuitenkin oli jo nyt valmiina ja kun yksityiskohtia katseli niin ei yhtään ihmettele jos vielä vuosikymmeniä tuota pykäävät. Hieno paikka!

Maanantaina olikin sitten vuorossa Thaimaan pohjoisimpien osien koluaminen. Ensiksi ajeltiin Thaimaan pohjoisimpaan kylään Mae Saihin, silta sieltä olisi vienyt Myanmariin, ei kuitenkaan menty yli.
Sieltä matka jatkui itään kohti Mekong-jokea, jossa kolme valtakuntaa kohtaa toisensa. Thaimaan, Myanmarin ja Laosin raja-aluetta kutsutaan kultaiseksi kolmioksi (Golden Triangle).
Entisaikaan tällä alueella tuotettiin yli puolet maailman oopiumin tarpeesta, nykyään toi homma on ilmeisesti aikas lapsen kengissä.

Tiistaina suunnattiin Thaimaan luoteis-osiin, Myanmarin raja-alueelle. Täältä löytyikin sitten taas upeita vuoristoteitä, ihan vaan ajeltavaksi. Näillä teillä taas näki kuinka Thaimaan syrjäseuduilla asutaan, lautahökkeleissä vuorenrinteellä ilman ikkunoita, olis kyllä ollut hulppeet näkö-alat jos olis ollut. Lautasantennit kuitenkin löytyi majojen seinistä.

Keskiviikkona käytiin kasomassa alueen ehkä parhainta vesiputousta, Khun Konia. Chiang Raista n.30 km etelään sijaitsevalle putoukselle päästäkseen joutuu loppumatkasta taivaltamaan puolentoista kilometrin viidakkopolun, onneksi oltiin aikaisin liikkeellä niin oli mukava kiivetä putoukselle.

Kelit täällä tähän vuodenaikaan on aikas viileät, aamuisin noin 15 ja ilmankosteus todella korkea, päivällä sit kipuaa tuonne 25 huitteille. En olisi uskonut käyttäväni villapaitaa muuta kuin lentsikoissa ja jääkylmissä busseissa tänä talvena, täällä kuitenkin joutui nöyrtyyn ja pistämään core-tex takin vielä sen lisäksi aamu-ajeluille.

Nyt kohti Chaiang Rain bussi-asemaa ja kohta kohti Bangkokia (11h), eikä siinä vielä kaikki, aamulla sitten kahden tunnin matka jatkeeksi Pattayalle.

Ps.Blogin julkaisu jäikin tänne Pattayalle ja bussimatkasta selvittiin yllättävän hyvin, ilta seitsemältä lähdettiin ja aamu kahdeksalta oltiin perillä. Pari kertaa jouduttiin mekin kaivamaan passit esiin poliisien bussiin tekemissä ratsioissa, pohjoisessa oli aikas usein check-pointteja.

Loppu kuvien muodossa:

Tällä tultiin Chiang Maista Chiang Raihin, kolmisen tuntia matka kesti ja hierovissa penkeissä se meni kuin siivillä. Hintaa tällaisella matkalla oli 6,5e.

Wat Rong Khun.

Kynsikin on lakattu.

Suomestakin oli jotain päässyt temppelin takaseinään, aikas avarakatseista.

Golden Triangle. Vasemmalla Thaimaa, suoraan edessä Myanmar ja oikealla Laos.

Kellotorni Chiang Rain keskustassa. Torni alkoi vaihtamaan väriä seitsemän, kahdeksan ja yhdeksän aikaan illalla musiikin soidessa taustalla. Paljon oli iltaisin porukkaa seuraamassa 10 minuutin showta, mekin parina iltana.

Matkalla Khun Kon-putoukselle.

Itse putous.

Iloiset mopilijat ja paras skopa tähän asti olleista. Tällä uunituoreella Honda PCX150 mopolla päästeltiin yli 600 km Chiang Rain ja ympäristön teitä, tässä sai jo vähän paremman ajo-asennonkin. Tämän vuokra vakuutuksineen oli päivää kohti n.12e, kannatti kyllä maksaa.

Salakuva viimeyön bussimatkalta ratsian ollessa päällä. Bussilippu Bangkokiin maksoi n 15e, eli kovin on huokeata matkan teko näin.

Parin kuukauden väli-etappi reissussa jo tuossa sivuutettiin ja matka maistuu edelleen:)