maanantai 16. joulukuuta 2013

Pattaya, Koh Chang ja Koh Mak

Pattaya toimi tällä kertaa levähdyspaikkana matkalla pohjoisesta maan kaakkois kulman saarille, lähelle Kambodzan rajaa. Pari yötä kalastajakylässä riitti vallan mainiosti toteamaan venäläisten hurjan kiinnostuksen paikkaa kohtaan, varmaan yli puolet turreista oli venäläisiä ja palvelutkin näytti hoituvan heidän omalla äidinkielellään, ehkä vähän ylikansoitettu heidän osalta.
Hauskahan tuolla oli taas käydä ja toi pari päivää oli juuri sopivan mittainen stoppi täällä.
Tarkoitus oli täältä jatkaa bussilla kohti Tratia, mistä lautat Koh Changille lähtevät. Thaimaassa on yleisesti ottaen hyvät yhteydet linja-autolla, Pattaya-Trat väli oli poikkeus ja suoria linjoja ei löytynyt. Parin vaihdon kanssa kyllä olis päässyt, mutta 7 tuntia 250 km;n matkalle tuntui liian pitkältä ja päädyttiin vastenmieliseen mini-bus kyytiin. Järkeähän näiden vani kuskien päässä ei tunnetusti ole ja nilkka suorana päästävät menemään niin lujaa kun koslasta irtoaa, tosi kivaa kyytiä:). Hinnankiroissa matkanteko ei ole näinkään kun 15 euroon sisältyi myös lauttalippu ja hotellikuljetukset molemmissa päissä.

Koh Changilla majoituttiin suomalaisomisteiseen Sofia Garden Resorttiin, täältä löytyisi myös kotimainen sauna. Kuusi yötä paikassa majailtiin ja kolmena iltana pääsin löylyä lyömään, kävi Saijakin kerran. Intohimoiselle saunojalle kaksi ja puoli kuukautta ilman saunaa teki kipeää ja löylyt todella maistui.
Saarena Koh Chang oli tosi kiva ja rauhallinen, pääranta White Sand Beach ehkä tekee pienen poikkeuksen, siellä populaa tuntui olevan. Klong Prao Beach, minkä lähellä asuimme oli tosi hyvä uimiseen ja vähän kansoitettu. Ranta-elämää , saunomista ja mopoilua kolmen sadan kilsan verran, siinä ohjelma Changilla.

Changilta otettiin suunnaksi saari nimeltä Koh Mak, pari tuntia laivalla etelään ja yksi paratiisisaari oli taas edessämme. Tämä rauhallisuuden tyyssija tarjoaa hyvät puitteet täydellistä rauhaa rakastaville, kiireet kyllä loppuu kun tänne 400 asukkaan saarelle rantautuu.
Majoitustarjontaa saarelta löytyy joka lähtöön ja täällä pystyy kohtuu hinnalla asumaan todella upeissa puitteissa. Mekin saimme arkeemme luksusta ja asutaan 4 yötä Sea Breeze resortissa, mistä löytyy kivoilla maisemilla varustettu uima-allas ja 9 hyvätasoista mökkiä, hintaa tolla n.40e aamiaisineen. Ranta tässä majapaikan kohdalla ei kaksinen ole mutta mopolla huristaa nopsaan hyville, lähes tyhjille rannoille.
Pää-elinkeinona täällä taitaa olla kumipuun viljely, saaren keski-osat ovat ainakin istutettu sitä täyteen. Turismistakin saari ropoja saa ja suunta varmasti nousujohteinen.
Tekemistähän täällä ei kauheasti ole mutta ei sitä paljon kaipaakaan, mahtava saari muutaman päivän reissulle.
Huomenna busseillaan takaisin Bangkokiin josta sitten keskiviikkona lennetään Medaniin, Sumatralle Indonesiaan.

Ja räpsyjä perään:

Walking street Pattayalla kunkun syntymäpäivänä.


Lautta Koh Changille.


Kalastajakylä Changilla.


Sauna Changilla, kiuas aika kesy mutta asiansa ajoi.


Meirän allas Koh Makilla.


Rantsua Makilta.


Ostettiin frisbee ajankuluksi.


Ja kavereita saatiin mukaan sitä viskomaan.



Lopulta frisbee matkasi uuteen kotiin, luvan kanssa.


Täällä aika matelee.


Kylähullun piha, patsaita oli myös siellä täällä ympäri saarta.


Mopon tankkaus lapsityövoimalla.


Saaren vilkkainta aluetta.


Koiria täällä on tosi paljon.



Koh Mak muistetaan...


8 kommenttia:

  1. hauska tuo koirakuva :-) mopolle vähän pujoteltavaa

    VastaaPoista
  2. Mukavaa lukea seikkailujanne siellä ihanassa aurinkoisessa kauko-Idässä.
    Täällä on ollut vähän tuulista ja lämmintä on täälläkin +3 astetta tänään.

    VastaaPoista
  3. Mukava katsella näitä teidän kuvia, ja lueskella kuulumisia. Terveiset täältä Tampereelta.

    -Sari, Kari ja lapset

    VastaaPoista
  4. Taas pari täplää lisää.
    Meidän joulu kanarialla vaihtui laivayhtiön ongelmista johtuen
    unkarilaiseen jouluun.
    Hyvää Joulua teillekin, kai tonttulakit on rinkassa?
    Terv Make&Hely

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai sillain teille kävi, hyvät joulut sitten sinne Unkariin! Tonttulakit tais jäädä kotiin mutta jouluksi mennään Lake Toballe, se on kristittyä aluetta, että eiköhän siellä joulu näy.

      Poista
  5. Moro! Koittanu kovasti saada viestiä läpi mut ei vaan onnistu. Missä päin meette? Me ollaan huomenna lähdös jungle beachille ja 30 pvä nha trang. Vietnamin numero +841663774617

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään Medanissa, huomenna Bangkokissa ja ylihuomenna Phnom penhissä. Kambodzassa vaihtuu siis meidän vuosi. Ei näköjään viestit kulje. Hyvät uudetvuodet sinne kuitenkin.

      Poista