perjantai 14. helmikuuta 2014

Kuching ja lomalle Thaimaahan

Kuchingiin saavuttiin lentäen Kota Kinabalusta ja samalla osavaltio vaihtui Sabahista Sarawakiin, vaikka maa ei tuolla välillä vaihdukkaan niin rajamuodollisuudet ovat kuitenkin kuin valtioiden rajoilla. Tästä rajan ylityksestä muodostui meidän retkemme tähän astisista vaikein ja Saijaa pidäteltiin varmaan 15 minuuttia passintarkastuksessa ennen pääsyä Sarawakin puolelle. Syy moiseen jäi meille epäselväksi, Saija jo epäili antaneensa mun passin virkailijalle mutta omallaan kumminkin oli ”rajaa” ylittämässä ja sormenjälkien jälkeen homma oli ok.

Kaupungin nimen Kuching, uskotaan olevan peräisin Malaijin kielestä, sanasta kucing eli kissa ja kissat ovat patsaiden muodossa kaupungissa todella läsnä. Malesian puhtaimmaksi kaupungiksi tätä myös kehutaan ja siistiähän täällä myös oli. Rakennuskanta kaupungissa on pääsääntöisesti matalaa, parikerroksista ja kohtuu hyväkuntoista, eri värejä käytetty myös runsaasti julkisivuissa. Rakentamistyyliltään muistutti aika paljon Georgetownia, Penangilla. Viihtyisä 300 tuhannen asukkaan pikkukaupunki siis kyseessä, missä viisi päivää asusteltiin.

Päivät meillä kului pitkälti kävellessä kaupungin katuja ristiinrastiin, puistoissakin viihdyttiin vaikkei pussikaljaa mukana ollutkaan, parit museotkin mahtui sekaan ja iltaisin joen varren rantabulevardi oli hyvinkin viihtyisä paikka. Täällä oli taas hyvää aikaa suunnitella reissun jatkoa ja päätöksiä myös saatiin aikaan, itse asiassa naulattiin koko loppuretki kiinni ja lennot on myös hankittu.
Kuchingista lennettäisiin Thaimaahan kuukaudeksi, sieltä Vietnamiin (lento Saigoniin) vajaaksi pariksi viikoksi ja lopuksi vajaa viikko Honkkarissa, ennen paluuta sohjolaan. Näillä eväillä siis mennään.

Tätä kirjoittaessa ollaan oltu melkein viikko Thaimaan puolella ”talvilomalla” ja elämän helppouteen ollaan jo totuttu, täällä asiat tulevat melkein kuin itsestään luokse. Jos tarvii kyytiä johonkin niin matkatoimistoo on joka nurkassa, mopoja vuokrataan joka nurkassa, ruokaa löytyy joka tienvarresta, olutta myydään joka kaupassa ja kaikki vaan on tehty niin helpoks turrelle.
Koh Lanta, missä tällä hetkellä majaillaan on osoittautunut erittäin kivaksi saareksi, täältä löytyy hyvät ja hiljaiset rannat, majoituksia joka lähtöön ja ruokapaikkoja vaikka millä mitalla. Kuusi päivää saari meiltä saa ja huomenna retkeillään Siamin lahden puolelle, Koh Phanganille. Thaimaan lomalta tuskin paljon postauksia tulee kun keskitytään tuohon ranta-elämään, palataanhan asiaan sitten Vietnamista.

Kuvii...

Kuchingin kissoja.





Kaupunkia halkovan joen ylitykseen käytetään tällaisia veneitä.


Vaaleapunainen moskeija.


Katusoittajia rantabulevardilla.


Toiselt ja tält puolelt jokkee.


Aurinko laskee Koh Lantalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti