Sumatra, Indonesia

Medaniin, Kuala Namun lento-asemalle saavuttiin pimenevässä illassa ja otettiin taksi hotellille, reilu 30 km;n matka kustansi hivenen alle 10 e ja aikaa siihen meni noin tunti. Kaksi yötä oltiin varattu tänne,joten meille jäi päivä aikaa tutustua tähän parin miljoonan asukkaan kylään ja selvittää jatko-yhteys Parapattiin, Lake Toballe.
Medanista ei oltu kuultu keneltäkään mitään hyvää ja siltä kaupunki myös näytti, länkkäreitä täällä ei ole ja erotutaan takuuvarmasti massasta, rohkeimmat pyysivät taas yhteiskuvia. Tärkein asia kuitenkin saatiin tehtyä ja bussiliput seuraavaksi aamuksi oli taskussa.

Matka Toballe alkoi puolen tunnin taksimatkalla (2,5e) eteläiselle, Amplasin bussi-asemalle. Menovehje täällä vaihtui Parapattiin menevään linjuriin jossa istuttiin reilu 5 tuntia (2e), matkaa siinä ajassa taittui 175 km.
Parapatista oli vielä puolen tunnin laivamatka (0,7e) Tuk Tuk;iin Samosirin saarelle.
Samosirin saari sijaitsee maailman suurimmalla kraaterijärvellä, Lake Toballa. Järvi ei ihan pieni olekaan, pituutta sillä n.90km ja syvyyttäkin löytyy yli 500m, Samosirin saari on n.40 km pitkä.
Lake Toba sijaitsee n.900 metrin korkeudessa ja ilmasto vastaa Suomen hyvää kesää, päivällä 25 ja yöllä 15 astetta. Räkähän tässä kylmyydessä alkoi valumaan kun tänne tultiin;).
Kovasti oltiin luettu hehkutuksia paikasta ja se oli syynä meidän Sumatran visiittiin, kyllähän maisemat olivatkin sen arvoisia.

Majapaikkoja käytiin parista paikasta katsomassa ja taso osoittautui melko kehnoksi, hintakaan ei kyllä hirvittänyt niissä (4-5e). Lopulta päädyttiin Carolina Gottagesiin, mistä paikalliseen tasoon nähden siisti batak-tyylinen mökki irtosi 19 eurolla. Käytiin myöhemmin vielä katselemassa muita majoja mutta päädyttiin kuitenkin majoittumaan koko aika täällä.
Saarella oli useita 80-luvulla rakennettuja resortteja hylättynä, osassa rakentaminen jäänyt vallan kesken. Olivat vissiin varautuneet massojen tulemiseen saarelle, taitaa vaan paikka olla liian vaikean tien takana.
Ei täällä nytkään turisteja riesaksi asti ole, tullessamme ehkä 10 länkkäriä, joulun aikaan sitten joitakin kymmeniä. Paikallisia tuli myös aika paljon joulun aikaan, muuten joulu ei kyllä näkynyt ollenkaan vaikka kristityllä alueella ollaan.

Tuk Tukin kylästä (missä asuttiin)oli katkennut tietoliikenneyhteydet pari kuukautta sitten ja yllättäen ne eivät vieläkään toimineet, lähin toimiva netti oli n.5 kilometrin päässä. Saatiinpahan vähän vieroitusta:).

Mopo meillä oli kolme päivää alla ja siinä ajassa tuli saari koluttua melko tehokkaasti. Saaren ympäri-ajo (135km) suoritettiin heti ensimmäisenä päivänä ja maisemat olivat kyllä huikeat, tiestö vaan oli paikoin todella kehnoa ja yli 5 tuntia se otti aikaa. Luonto täällä on ehdottomasti parasta antia.

Yksi epämiellyttävä seikka saarella oli koirien kasvatus ravinnoksi, pentuja saarella oli paljon mutta nuoret koirat puuttuivat lähes tyystin, Saija veikkasi koirien joutuvan syödyksi noin puolen vuoden iässä. Emme onneksi törmänneet moiseen.

Samosirin saaren keittiö ei vakuuttanut meitä ja annokset toisensa jälkeen olivat kehnoja, oliko vaan sattumaa? Tais tuo ja majoituksen taso hieman vaikuttaa visiitin kestoon ja lopulta vain 6 yötä viihdyttiin,minibussilla palattiin neljässä tunnissa (5e) Medaniin hotellin ovelle. Tässä pari yötä ja lennetään Bangkokin kautta Phnom Penh;iin, uusi vuosi vastaanotetaan siis Kambodzassa.

Se olis muuten sit puolimatkan krouvi tänään, aika menee nopiaan.

Photo, photo

Ystävällinen Medan.

Linjavaunun tunnelmaa, kapeita kavereita nää kun penkkejäkin oli 3+2.

Paikallisia koteja Samosirillä.

Muinainen uhripaikka.

Meidän Batak-house, lisä mausteen öihin antoi lepakot jotka piti välillä pahaa meteliä vintillä.

Mäntymetsää.

Riisiä viljeltiin missä se vaan oli mahdollista.

Kylän raitilta.

Joulu ateria.

Lake Tobassa peseytyy pyykit, astiat, hampaat ja kaikki muukin.

Ja lopuun vähän maisemakuvia.

Reissu meinas päättyä eilen, Saijan astui ajatuksissaan Medanissa viemärin ritilän lävitse, tuurit oli kumminkin kohdillaan.