Honkkariin saavuttiin illalla ja pitkän matkapäivän jälkeen päätettiin päästä mahdollisimman nopeasti hotellille joka sijaitsi Kowloonin puolella, Tsim Sha Tsuin kaupunginosassa. Airport Express lupasi viedä meidät n.20 minuutissa Kowloonin asemalle, sieltä jatko shuttle bussilla hotlan ovelle, kätevää ja nopeaa. Ovelta ovelle tiketin hinta n.7e/nuppi joten ei hinnankiroissa ole tämäkään vaihtoehto.
Hotellit puolestaan Honkkarissa ovat suhteellisen kalliita ja mekin päästiin nauttimaan tästä riemusta, eipä olla aikaisemmin yli 150 euroo yöstä maksettu mutta täällä se päästiin kokemaan, ihanan kallista:). Rahalle sai kyllä myös vastinetta, huone on Honkkarin tasoon nähden todella suuri (28m2), aamiainen tarjotaan executive loungessa, kuten myös illalla brunssi alkoholitarjoiluineen, ihan normitouhua meille ”reppareille”. Aamiaisen, kuten myös brunssin hinta olisi ollut n.25e/lärvi elleivät olisi kuuluneet huoneen hintaan.
Honkkarissa on loistava julkinen liikenne ja mekin ostettiin hetimmiten Octopus kortit, niillä saa matkustaa kaikilla kulkuvälineillä. Kortti maksaa 15e ja sisältää vitosen pantin, kymppi jäi siis matkustamiseen mikä meillä riitti loistavasti (yhden matkan hinta 20 senttiä-1e).
Ensimmäinen kohde täällä oli Victoria Peak mistä on loistava näkö-ala kaupungin yli, tänne matkailtiin laivalla ja bussilla koska Peak tram ei ollut liikenteessä. Alas 500 metriä korkealta vuorelta tultiinkin patikoiden ja alhaalta sitten metrolla meren ali himpeen. Toinenkin pisto centralin puolelle myös tehtiin ja kohteena tällä kertaa oli 800 metriä pitkät rullaportaat (maailman pisimmät), Hollywood road, Hong kong Zoological and Botanical Gardens ja Victoria park mihinkä mentiin kaksikerroksisella ratikalla. Näistä mukavin paikka oli Zoological and Botanical Gardens ja kun lauantaina olimme liikenteessä niin paikallisia oli myös paljon paikalla.
Kowloonin puoli missä asutaan, ollaan koluttu aika tehokkaasti jalkaisin. Ilta-ohjelmana meillä on ollut joka ilta kasin aikaan esitettävä valoshow (A Symphony of Lights) missä pilvenpiirtäjät keskustelevat valoilla musiikin tahdissa. Paras paikka katsella 15 minuutin esitystä on Star Avenuella, Kowloonin puolella, sinne meillä on vain vartin kävelymatka. Hong Kong jää mieliimme todella kivana ja puhtaana suurkaupunkina, siisti mesta.
Asiasta toiseen, nyt reissun viimeisenä päivänä kenties uskaltaa ääneen ihmetellä kuinka terveenä ollaan pysytty. Puolen vuoden aikana Rikulla pari puolenpäivän paskatautia ja päivän kestänyt vatsaflunssa jolloin kuume nousi 37,3 asteeseen, Saijalla puolestaan yksi päivän kestänyt ripuli ja loppureissussa ”urheiluvamma” jalassa, vaivasi pari viikkoa mutta nyt jo kunnossa. Ei paljon sairastelut siis haitannut menoa ja tulihan sitä aika paljon myös matkustettua.
Maita missä tälla reissulla seikkailtiin tuli lopulta seitsemän: Turkki, Malesia, Indonesia, Thaimaa, Kambodza, Vietnam ja Kiina (Hong Kong). Singapore jäi laskuista, koska siellä ei paria tuntia pidempään oltu siirtyessämme Malesian puolelle.
Matkustettu on monilla välineillä: Lentoja kertyy 17 joista ”Saijan mieliksi” kaksi vielä jäljellä, bussilla (tuhansia kilometrejä), junalla, laivalla, taksilla, moottoripyörä taksilla, traikilla, veneellä, mopolla, hevosella ja tietysti jalan (crocsit on vieläkin hengissä vaikka lähes puolivuotta on jalassa ollut).
Budjetissa pysyttiin, koska sellaista ei koskaan tullut tehtyä. Rahaa meiltä reissulla paloi noin 100 euroo päivä, tuo summa pitää sisällään kaiken. Vuorottelukorvausten jälkeen tuosta jäi ”itsellemme” maksettavaa kolmenkympin verran päivää päälle, vajaa tonni siis kuussa eli ei ollenkaan paha. Huomattavasti huokeammallakin reissun olisi pystynyt tekemään mutta meistäkin on näköjään tullut ”kermaperseitä” ton majoituksen suhteen, varsinkin loppumatkasta ”jostain kumman syystä” kaipasi tilaa enemmän ympärilleen.
Majoituspaikkoja matkalla siunaantui 56 ketaletta, keskimääräinen stoppi oli siis 3,2 yötä/maja, onkohan adhd diagnoosi jäänyt saamatta?
Uskomattoman hieno on ollut tämä reissu ja varmasti kauan saadaan sulatella tätä.
Mutta vaikka matkustaminen kivaa onkin niin kyllä on kiva jo kotiinkin tulla, eikä muuten yhtään tunnu että olisi jäänyt kesken. ”Parasta aikaa” vuorottelee vielä pari viikkoa eli toipumisaikaa riittää kun huomenna puolenpäivän aikaan saavutaan koto suomeen.
Kiitoksia kaikille mukanamme reissanneille, teitä onkin ollut yllättävä paljon.
Se oli sitten siinä, parit Lumia räpsyt jatkoks.
Star Avenuelta:
Myös Bruce Lee löytyi täältä.
Innokkaasti Saijaa haastateltiin.
Kellotorni.
Näkymää Victoria Peakilta.
Näin vehreää oli polulla matkalla Victoria Peakilta alas.
Ilta brunssi.
Valojen sinfoniaa, Lumia ei kovin hyvin pystynyt ikuistamaan sitä.
Harvassa kaupungissa pääsee yhtä edullisesti risteilemään, laivat ovat osa joukkoliikennettä ja matkan hinta reilusti alle euron.
Katukuvaa.
Ja lopuksi.
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
Hong Kong
keskiviikko 19. maaliskuuta 2014
Mui Ne
Tämän reissun viimeinen rantakohde oli sitten Mui Ne. Mui Neen ranta ei uimiseen ihan paras ole mutta kite surffareille sieltä löytyy hyvät tuulet ja aallot, parina päivänä sattui oikein hyvät tuulet ja silloin kaverit tarjosivat hyvää viihdettä tempuillaan.
Venäläisten matkailijoiden määrä täällä oli taas silmiinpistävän suuri ja hyvin oli palvelut heille suunnattukkin, lähes kaikki jutut oli myös venäjäksi kirjoitettu helpottaakseen heidän elämäänsä. No tottahan meitäkin sitten lähestyttiin pari kertaa venäjäksi:(.
Täällä vuokrattiin myös mopo alle (7 taalaa/pvä), vuokraajalle riitti kun kertoi missä asui eikä muita vakuuksia tarvinnut jättää, eräässä maassahan polkupyörän vuokrauksessakin pyydettiin passia depoks :). Mopolla huristeltiin ekaks katsomaan valkoisia hiekkadyynejä n.30 kilsan kilsan päähän ja takaisin tullessa poikettiin sitten punaisia dyynejä katsastamassa. Ehtoolla ajeltiin vielä Phan Thietin kaupunkiin missä ei kuitenkaan mitään erikoista ollut. Liikenne Vietnamin näillä kulmilla oli erittäin iisiä ja ainoa riesa oli oikeastaan pöllyävä hiekka jota välillä oli sakeasti ilmassa.
Reissun päättymisen lähetyminen alkaa tuntumaan myös konkreettisesti kun aurinkorasvan jämät lensivät täällä roskikseen, Honkkarissa ensin totuttaudutaan 15 astetta viileämpään ilmanalaan ja toinen 15-20 raatia putoaa sitten vajaan viikon päästä saapuessamme Vantaalle, hrr...
Parit Lumia räpsyt...
Rantsu aamulenkin aikaan.
Pesusaavin näköisiä kalapaatteja.
Mui Neen kalastuslaivastoa.
Hiekkadyynit häämöttää.
Kuin Saharassa.
Punaista hiekkaa riitti myös.
Loppuun surffareiden pomppuja.
Venäläisten matkailijoiden määrä täällä oli taas silmiinpistävän suuri ja hyvin oli palvelut heille suunnattukkin, lähes kaikki jutut oli myös venäjäksi kirjoitettu helpottaakseen heidän elämäänsä. No tottahan meitäkin sitten lähestyttiin pari kertaa venäjäksi:(.
Täällä vuokrattiin myös mopo alle (7 taalaa/pvä), vuokraajalle riitti kun kertoi missä asui eikä muita vakuuksia tarvinnut jättää, eräässä maassahan polkupyörän vuokrauksessakin pyydettiin passia depoks :). Mopolla huristeltiin ekaks katsomaan valkoisia hiekkadyynejä n.30 kilsan kilsan päähän ja takaisin tullessa poikettiin sitten punaisia dyynejä katsastamassa. Ehtoolla ajeltiin vielä Phan Thietin kaupunkiin missä ei kuitenkaan mitään erikoista ollut. Liikenne Vietnamin näillä kulmilla oli erittäin iisiä ja ainoa riesa oli oikeastaan pöllyävä hiekka jota välillä oli sakeasti ilmassa.
Reissun päättymisen lähetyminen alkaa tuntumaan myös konkreettisesti kun aurinkorasvan jämät lensivät täällä roskikseen, Honkkarissa ensin totuttaudutaan 15 astetta viileämpään ilmanalaan ja toinen 15-20 raatia putoaa sitten vajaan viikon päästä saapuessamme Vantaalle, hrr...
Parit Lumia räpsyt...
Rantsu aamulenkin aikaan.
Pesusaavin näköisiä kalapaatteja.
Mui Neen kalastuslaivastoa.
Hiekkadyynit häämöttää.
Kuin Saharassa.
Punaista hiekkaa riitti myös.
Loppuun surffareiden pomppuja.
torstai 13. maaliskuuta 2014
Ho Chi Minh
Vietnamista tuli meille tämän reissun toinen ”uusi” maa. Ensikosketus maahan otettiin Ho Chi Minh;ssä, joka entiseltä nimeltään tunnetaan Saigonina, Saigon taitaa olla käytetympi nimi myös tälläkin hetkellä.
Ho Chi Minh;iin lennettiin Bangkokista ja lentopelkoinen Saija sai ylimääräisiä sydämentykytyksiä, lukiessaan aamun uutisista Malaysian Airlinesin lennon katoamisesta yöllä, kunnialla kuitenkin selvittiin tuostakin lennosta.
Saigon yllätti meidät positiivisesti ja on suurkaupungeista mukavin, missä tällä matkalla on seikkailtu. Kaupungista löytyi yllättävän hyvin myös jalkakäytäviä joten tutustuminen kaupunkiin onnistui myös jalan, ruuhka-aikoina tosin mopot valtasivat osansa niistä. Mopoja kaupungissa onkin sitten varmaan miljoona tai pari, ylivoimaisesti tihein esiintymä mihin on aasiassa törmätty (varmaan myös maaiman mittapuussa tihein). Mopoja kun on kaikilla niin autoja täällä olikin yllättävän vähän, taisi olla joka toinen kaupungissa liikkuva auto nimittäin taksi.
Kolme päivää kaupungissa riitti hyvinkin pakollisten nähtävyyksien koluamiseen ja sitten alkoikin jo rantaa kaipaamaan. Suunnaksi otettiin Mui Ne, reilun parinsadan kilometrin päässä oleva rantapaikka jonne bussimatka kesti n.5 tuntia ja samalla tutustuttiin matkantekoon Vietnamilaisittain sleeperillä (n.5e/nenä).
Kuvatukset kertokoon loput:
Saigonin sotamuseosta, historiaa piisaa tälläkin maalla. Sisältä ei edes viitsinyt kuvata:
Oopperatalo:
Notre Damen katedraali:
Tairetta from Vietnam:
Hääpari puistosta:
Koiruuskin mopoilee:
Mopojen määrä ja ajotapa toi haastetta kadun ylityksiin:
Sleeperillä Saigonista Mui Neehen, tais olla puolet matkalaisista länkkäreitä:
lauantai 8. maaliskuuta 2014
Talviloma takana
Näin se kuukausi Thaimaassa vierähti ja akut ovat taas ladattuna viimeistä rypistystä varten. Tänne kun saavuttiin niin ensimmäinen yö oltiin Krabi Townissa, sieltä sitten laivailtiin parissa tunnissa Koh Lantalle jossa lopulta olimme kuusi yötä. Lantalla oli ehkä tämän "loman" parhaat biitsit, pitkät ja vähän kansoitetut.
Lantalta matka jatkui minibussi/laiva yhdistelmällä Koh Phanganille, minibussi otti aikaa n.4 tuntia ja kaksi ja puoli tuntia siihen päälle laivalla niin perille päästiin(tiketit parikymppiä/lärvi). Phanganilla majoituttiin Haad Yao ja Salad biitseillä, ne sijaitsevat täysin vastakkaisella puolella saarta kuin bileranta Haad Rin, missä järjestetään valtavia täydenkuun juhlia (jopa parikymmentätuhatta juhlijaa pienellä rannalla). Full moonit osuivat samalle ajalle kun täällä oltiin mutta meiltä nuo pirskeet saivat rukkaset. Phanganilla tiet soveltuivat hyvin mopoiluun ja aikas tarkkaan tämäkin saari tuli koluttua. Rantsussa ja mopon selässä aikamme täällä kului ja seitsemän yötä saarella viihdyttiin.
Phanganilta siirryttiin sitten pika-aluksella Koh Taolle reilussa tunnissa (liput n.8e/nenä). Taolla majoituttiin sataman ja Sairee biitsin puoliväliin, onnistunut valinta kun omasta rannasta pääsi snorklaan ihan kohtuullisille vesille. Taolla tiestö olikin astetta kahta huonompi kuin Phanganilla ja mopo oli kovilla kun mäkiä jurnutettiin ylös eikä kaikkia muuten ylös päästykkään. Koh Taolla päivät kului pitkälti vedenalaiseen maailmaan tutustuessa ja tietysti mopon selässä.
Reissun ensimmäinen menetyskin tapahtui täällä kun kamera hörppäs vedet kitusiinsa, muistikortilla on kaikki Thaimaan kuvat joten kuvia ei sitten ole kuin Saijan Lumiassa. Voi tosin olla että kortinlukija läppärissä on hajalla ja kortti onkin ehjä, tuo selviää sitten kotipuolessa. Tao sai meiltä lopulta kuusi yötä ja matkamme jatkui kohti Hua Hiniä.
Hua Hiniin matkasimme laiva/bussi yhdistelmällä, ensin laivalla kolmisen tuntia ja perään bussilla joku viitisen tuntia (22e/pää). Hua Hinissä oli sitten taas rantsua ja mopoilua. Saatiin vuokralle Hondan "lippulaiva" pcx150 ja sillä ympäristöä koluttiin melkein neljänsadan kilometrin verran, on sillä vaan mukava ajella kun vertaa perus skopaan:). Täällä sattui sitten toinen, pienen pieni menetys kun Rikun lukulasit lensivät kaula-aukosta tielle, u-käännös ja palasimme etsimään laseja jotka löytyi yllättävänkin nopeasti kun ajettiin niiden yli :). Hua Hinistä oli ajatuksena jatkaa vielä matkaa Cha Amiin mutta mopoiltuamme mutkan siellä päätettiin kuitenkin jäädä loppulomaksi Hua Hiniin, siellä lopulta kahdeksan yötä oltiin.
Hua Hinistä busseiltiin luxus luokassa Bangkokiin kolmessa ja puolessa tunnissa (vajaa 7e/nuppi). Täällä yksi yö ja tänään lennämme Saigoniin, Vietnamiin.
Kuvia ei paljon ole sattuneesta syystä, jotain kumminkin tuosta Lumiasta.
Lomalla viimeinkin,
voi ottaa iisimmin.
Rantsua Lantalta
Notski ja rantajengiä Taolla
Ilta alkaa hämärtyyn Phanganilla
Lantalta matka jatkui minibussi/laiva yhdistelmällä Koh Phanganille, minibussi otti aikaa n.4 tuntia ja kaksi ja puoli tuntia siihen päälle laivalla niin perille päästiin(tiketit parikymppiä/lärvi). Phanganilla majoituttiin Haad Yao ja Salad biitseillä, ne sijaitsevat täysin vastakkaisella puolella saarta kuin bileranta Haad Rin, missä järjestetään valtavia täydenkuun juhlia (jopa parikymmentätuhatta juhlijaa pienellä rannalla). Full moonit osuivat samalle ajalle kun täällä oltiin mutta meiltä nuo pirskeet saivat rukkaset. Phanganilla tiet soveltuivat hyvin mopoiluun ja aikas tarkkaan tämäkin saari tuli koluttua. Rantsussa ja mopon selässä aikamme täällä kului ja seitsemän yötä saarella viihdyttiin.
Phanganilta siirryttiin sitten pika-aluksella Koh Taolle reilussa tunnissa (liput n.8e/nenä). Taolla majoituttiin sataman ja Sairee biitsin puoliväliin, onnistunut valinta kun omasta rannasta pääsi snorklaan ihan kohtuullisille vesille. Taolla tiestö olikin astetta kahta huonompi kuin Phanganilla ja mopo oli kovilla kun mäkiä jurnutettiin ylös eikä kaikkia muuten ylös päästykkään. Koh Taolla päivät kului pitkälti vedenalaiseen maailmaan tutustuessa ja tietysti mopon selässä.
Reissun ensimmäinen menetyskin tapahtui täällä kun kamera hörppäs vedet kitusiinsa, muistikortilla on kaikki Thaimaan kuvat joten kuvia ei sitten ole kuin Saijan Lumiassa. Voi tosin olla että kortinlukija läppärissä on hajalla ja kortti onkin ehjä, tuo selviää sitten kotipuolessa. Tao sai meiltä lopulta kuusi yötä ja matkamme jatkui kohti Hua Hiniä.
Hua Hiniin matkasimme laiva/bussi yhdistelmällä, ensin laivalla kolmisen tuntia ja perään bussilla joku viitisen tuntia (22e/pää). Hua Hinissä oli sitten taas rantsua ja mopoilua. Saatiin vuokralle Hondan "lippulaiva" pcx150 ja sillä ympäristöä koluttiin melkein neljänsadan kilometrin verran, on sillä vaan mukava ajella kun vertaa perus skopaan:). Täällä sattui sitten toinen, pienen pieni menetys kun Rikun lukulasit lensivät kaula-aukosta tielle, u-käännös ja palasimme etsimään laseja jotka löytyi yllättävänkin nopeasti kun ajettiin niiden yli :). Hua Hinistä oli ajatuksena jatkaa vielä matkaa Cha Amiin mutta mopoiltuamme mutkan siellä päätettiin kuitenkin jäädä loppulomaksi Hua Hiniin, siellä lopulta kahdeksan yötä oltiin.
Hua Hinistä busseiltiin luxus luokassa Bangkokiin kolmessa ja puolessa tunnissa (vajaa 7e/nuppi). Täällä yksi yö ja tänään lennämme Saigoniin, Vietnamiin.
Kuvia ei paljon ole sattuneesta syystä, jotain kumminkin tuosta Lumiasta.
Lomalla viimeinkin,
voi ottaa iisimmin.
Rantsua Lantalta
Notski ja rantajengiä Taolla
Ilta alkaa hämärtyyn Phanganilla
perjantai 14. helmikuuta 2014
Kuching ja lomalle Thaimaahan
Kuchingiin saavuttiin lentäen Kota Kinabalusta ja samalla osavaltio vaihtui Sabahista Sarawakiin, vaikka maa ei tuolla välillä vaihdukkaan niin rajamuodollisuudet ovat kuitenkin kuin valtioiden rajoilla. Tästä rajan ylityksestä muodostui meidän retkemme tähän astisista vaikein ja Saijaa pidäteltiin varmaan 15 minuuttia passintarkastuksessa ennen pääsyä Sarawakin puolelle. Syy moiseen jäi meille epäselväksi, Saija jo epäili antaneensa mun passin virkailijalle mutta omallaan kumminkin oli ”rajaa” ylittämässä ja sormenjälkien jälkeen homma oli ok.
Kaupungin nimen Kuching, uskotaan olevan peräisin Malaijin kielestä, sanasta kucing eli kissa ja kissat ovat patsaiden muodossa kaupungissa todella läsnä. Malesian puhtaimmaksi kaupungiksi tätä myös kehutaan ja siistiähän täällä myös oli. Rakennuskanta kaupungissa on pääsääntöisesti matalaa, parikerroksista ja kohtuu hyväkuntoista, eri värejä käytetty myös runsaasti julkisivuissa. Rakentamistyyliltään muistutti aika paljon Georgetownia, Penangilla. Viihtyisä 300 tuhannen asukkaan pikkukaupunki siis kyseessä, missä viisi päivää asusteltiin.
Päivät meillä kului pitkälti kävellessä kaupungin katuja ristiinrastiin, puistoissakin viihdyttiin vaikkei pussikaljaa mukana ollutkaan, parit museotkin mahtui sekaan ja iltaisin joen varren rantabulevardi oli hyvinkin viihtyisä paikka. Täällä oli taas hyvää aikaa suunnitella reissun jatkoa ja päätöksiä myös saatiin aikaan, itse asiassa naulattiin koko loppuretki kiinni ja lennot on myös hankittu.
Kuchingista lennettäisiin Thaimaahan kuukaudeksi, sieltä Vietnamiin (lento Saigoniin) vajaaksi pariksi viikoksi ja lopuksi vajaa viikko Honkkarissa, ennen paluuta sohjolaan. Näillä eväillä siis mennään.
Tätä kirjoittaessa ollaan oltu melkein viikko Thaimaan puolella ”talvilomalla” ja elämän helppouteen ollaan jo totuttu, täällä asiat tulevat melkein kuin itsestään luokse. Jos tarvii kyytiä johonkin niin matkatoimistoo on joka nurkassa, mopoja vuokrataan joka nurkassa, ruokaa löytyy joka tienvarresta, olutta myydään joka kaupassa ja kaikki vaan on tehty niin helpoks turrelle.
Koh Lanta, missä tällä hetkellä majaillaan on osoittautunut erittäin kivaksi saareksi, täältä löytyy hyvät ja hiljaiset rannat, majoituksia joka lähtöön ja ruokapaikkoja vaikka millä mitalla. Kuusi päivää saari meiltä saa ja huomenna retkeillään Siamin lahden puolelle, Koh Phanganille. Thaimaan lomalta tuskin paljon postauksia tulee kun keskitytään tuohon ranta-elämään, palataanhan asiaan sitten Vietnamista.
Kuvii...
Kuchingin kissoja.
Kaupunkia halkovan joen ylitykseen käytetään tällaisia veneitä.
Vaaleapunainen moskeija.
Katusoittajia rantabulevardilla.
Toiselt ja tält puolelt jokkee.
Aurinko laskee Koh Lantalla.
Kaupungin nimen Kuching, uskotaan olevan peräisin Malaijin kielestä, sanasta kucing eli kissa ja kissat ovat patsaiden muodossa kaupungissa todella läsnä. Malesian puhtaimmaksi kaupungiksi tätä myös kehutaan ja siistiähän täällä myös oli. Rakennuskanta kaupungissa on pääsääntöisesti matalaa, parikerroksista ja kohtuu hyväkuntoista, eri värejä käytetty myös runsaasti julkisivuissa. Rakentamistyyliltään muistutti aika paljon Georgetownia, Penangilla. Viihtyisä 300 tuhannen asukkaan pikkukaupunki siis kyseessä, missä viisi päivää asusteltiin.
Päivät meillä kului pitkälti kävellessä kaupungin katuja ristiinrastiin, puistoissakin viihdyttiin vaikkei pussikaljaa mukana ollutkaan, parit museotkin mahtui sekaan ja iltaisin joen varren rantabulevardi oli hyvinkin viihtyisä paikka. Täällä oli taas hyvää aikaa suunnitella reissun jatkoa ja päätöksiä myös saatiin aikaan, itse asiassa naulattiin koko loppuretki kiinni ja lennot on myös hankittu.
Kuchingista lennettäisiin Thaimaahan kuukaudeksi, sieltä Vietnamiin (lento Saigoniin) vajaaksi pariksi viikoksi ja lopuksi vajaa viikko Honkkarissa, ennen paluuta sohjolaan. Näillä eväillä siis mennään.
Tätä kirjoittaessa ollaan oltu melkein viikko Thaimaan puolella ”talvilomalla” ja elämän helppouteen ollaan jo totuttu, täällä asiat tulevat melkein kuin itsestään luokse. Jos tarvii kyytiä johonkin niin matkatoimistoo on joka nurkassa, mopoja vuokrataan joka nurkassa, ruokaa löytyy joka tienvarresta, olutta myydään joka kaupassa ja kaikki vaan on tehty niin helpoks turrelle.
Koh Lanta, missä tällä hetkellä majaillaan on osoittautunut erittäin kivaksi saareksi, täältä löytyy hyvät ja hiljaiset rannat, majoituksia joka lähtöön ja ruokapaikkoja vaikka millä mitalla. Kuusi päivää saari meiltä saa ja huomenna retkeillään Siamin lahden puolelle, Koh Phanganille. Thaimaan lomalta tuskin paljon postauksia tulee kun keskitytään tuohon ranta-elämään, palataanhan asiaan sitten Vietnamista.
Kuvii...
Kuchingin kissoja.
Kaupunkia halkovan joen ylitykseen käytetään tällaisia veneitä.
Vaaleapunainen moskeija.
Katusoittajia rantabulevardilla.
Toiselt ja tält puolelt jokkee.
Aurinko laskee Koh Lantalla.
maanantai 3. helmikuuta 2014
Kota Kinabalu ja Sandakan, Borneo
Kota Kinabalun historialliset nähtävyydet oli aikas pian läpikäyty ”toisen maailmansodan aikaan kaupunki tuhottiin lähes täydellisesti, vain kolme rakennusta selvisi ehjänä”ja kolmesta päivästä yksi vietettiinkin Tunku abdul Rahmanin luonnonsuojelualueella, Sapin saarella.
KK:sta matkamme jatkui kohti Borneon itä-osaa ja siellä Sandakanin kaupunkiin, tämä toimikin sitten kuusi päivää tukikohtanamme. Bussimatka KK:sta Sandakaniin kulkee vuoriston ylitse ja Malesian korkein vuori, Mt. Kinabalu (4095m) sivuutetaan hyvinkin läheltä sen tarjoillessa mukavia maisemia. Matkan kesto (6h) ei sitten niin mukavalta tuntunutkaan, varsinkin kun meidän matkanteko katkesi vielä reiluksi tunniksi vuoristossa ja kokonaismatka-ajaksi tuli n.7,5h. Hintaa tuollaiselle matkalle, todella hyvätasoisella bussilla tuli n.10e/lärvi.
Sandakan valikoitui kohteeksi syystä, että sen lähiseudulla olisi mahdollisuus tavata orankeja (nykyään elää luonnossa vain Borneolla ja Sumatralla) ja nenäapinoita luonnossa (näitä nykyään vain Borneolla). Näinpä sitten varattiin valmisretki (n.50e/pää) Kinabatangan joelle, missä tarkoituksena oli veneillä 2,5h ihmetellen luonnon moninaisuutta.
No kaikki ei aina mene kuin elokuvissa ja meidänkin retkipäivä sai hikisen alun, kun vielä puolitoista tuntia minibussiin nousemisen jälkeen olimme edelleen Sandakanissa, puolen kilometrin päässä hotelliltamme. Syy tähän oli toisen retkelle osallistuvan pariskunnan lippuun väärin merkitty nouto-aika, tunnin odottelun jälkeen tosin lähdettiin jo liikkeelle mutta vartin ajon jälkeen kuskin puhelin soi ja ei kun takaisin hakemaan puuttuvia retkeläisiä. Matka Kinabatangan joelle kesti meillä lopulta lähes neljä tuntia ja veneileen päästiin n.puoli tuntia myöhässä.
Kuinka ollakkaan, kun päivä kerran alkoi näin niin meidän veneeseen tais sattua sademetsän ammattitaidottomin erä-opas ja joen kiihkein kuski, nämä yksissätuumin haittasivat hieman meidän eläinhavaintoja. Paikkana Kinabatangan joki on kyllä käymisen arvoinen (varsinkin kun sattuu hyvä opas ja kuski, nähtiin kyllä toisissa veneissä moisia) ja kyllähän mekin sentään jotain ehdimme näkemään vaikka retkeä typistettiin myös toisesta päästa, ilmeisesti kun sademetsässä alkoi hivenen tihuttamaan vettä (kuski ja opas veti ensimmäisenä kummipukua niskaan kun pari tippaa alas asti tuli) vaikka meitä kyytiläisiä moinen ei kyllä haitannut yhtään.
Orankeja, krokotiilejä ja Borneonnorsuja ei luonto meille suostunut näyttämään mutta nenäapinoita, paviaaneja, liskoja ja erilaisia lintuja sentään bongattiin tuolla reissulla. Lopullinen veneily aika näiden ”paviaanien” kanssa jäi sitten luvatusta 2,5 tunnista n.1.5 tuntiin, älkääpä kukaan käyttäkö Sukau Greenview Travelin palveluita koska taatusti parempiakin löytyy.
Nyt sitten palattiin taas päiväjärjestykseen ja seuraavat kohteet otettaisiin omatoimisesti haltuun, hinnalla millä hyvänsä. Katujen varsilta ei vuokraamoja löytynyt ja Googlettelun jälkeen Sandakanista löytyi tasan yksi vuokrattavana oleva skootteri, Sea View Sandakan Budget & Backpackers Hotellista. No ei muuta kuin sinne kyselemään perjantaina sitä ja saatiin kun saatiinkin diili lauantaiksi (11e). Lauantaina sitten kasin aikoihin mopoa hakemaan ja eikun tienpäälle, pari kilsaa siinä mentiin ja bensamittarin näyttäessä punaista pysäytettiin, tarkoituksenamme kurkata tankkiin oliko se tosiaan tyhjä (pyydettiin nimittäin palauttamaan täytenä) mutta avainpa ei sopinutkaan satulan lukkoon. No kurvattiin takaisin vuokra-emännän juttusille ja selvisi että avain oli juuri teetetty,ilmeisesti kukaan vaan ei ollut huomannut sitä sovittaa muualle kuin virtalukkoon ja probleemamme kävi ylitsepääsemättömäksi. Sandakan Budget & Backpackerssin emäntä ei kumminkaan halunnut pilata meidän viimeistä päiväämme Sandakanissa ja tarjosi yllättäen vuokra-autoa tilalle puoleen hintaan, me lämmettiin ehdotukselle heti ja allamme hurisi hetken päästä automaattivaihteinen Proton Saga, 17 euron päivähintaan. Yli neljän kuukauden breikki autoiluun sai päätöksensä ja vasemmanpuoleinen liikennekkin sujui kivuttomasti.
Kohteenamme oli orankien suojelukeskus Sepilokissa ja nenäapinoiden vastaava paikka Labuk Bayssa. Tästä reissusta jäikin oikein hyvä maku suuhun johtuen mukavista vierailupaikoista ja tietenkin siitä kun olimme vain omalla aikataulullamme liikkeellä. Tuollainen retki mikä tehtiin, olisi maksanut ”valmismatkana” n.125e meiltä ja itseksemme, paljon mukavammin tehtiin se n.65 eurolla. Sandakanista busseiltiin sunnuntaina takaisin Kota Kinabaluun (nyt n.6h) ja tänään lensimme reilun tunnin siivun kissakaupunki Kuching:iin, Borneon länsi-osaan.
Ja loppuun hyvät uudetvuodet, 4 päivää tässä ollaan juhlahumussa oltu. (Kiinalainen uusivuosi)
Parit kuvat vielä perään:
Atkinsonin kellotorni Kota Kinabalussa, yksi kolmesta rakennuksesta mitkä selvisi toisesta maailmansodasta ehjänä.
Sapin viidakkopolulta missä noin tunnin trekki tehtiin kiertäessämme saari, rantakin siellä muuten ihan kiva mutta aasialais turistia mustanaan.
Mt.Kinabalu (4095m) esittäytyi matkalla Sandakaniin.
Onneksi lähdettiin KK:sta Sandakaniin vasta kymmenen bussilla, yhdeksältä lähtenyt paloi matkalla ja tämän takia mekin toista tuntia seistiin vuoristossa. Borneo Post:ssa oli seuraavana päivänä etusivulla juttu tuosta, missä kerrottiin kaikkien matkustajien selvinneen täpärästi ulos bussista ja syttymissyykin oli selvinnyt, paikallinen jamppa tupakoinut wc:ssä ja heittänyt tumpin roskikseen. Rinkat meillä olisi ainakin palaneet jos tuohon kyytiin lähdetty.
Kinabatangan riveriltä.
Sepilok Orangutan Rehabilitation Centre.
Labuk Bay Proboscis Monkey Sanctuary.
Riku on aasiassa lähestulkoon aina Rico, Saija taas yleensä Saiya.
Ja loppuun ruokakuva, Nasi Goreng Pattaya.
KK:sta matkamme jatkui kohti Borneon itä-osaa ja siellä Sandakanin kaupunkiin, tämä toimikin sitten kuusi päivää tukikohtanamme. Bussimatka KK:sta Sandakaniin kulkee vuoriston ylitse ja Malesian korkein vuori, Mt. Kinabalu (4095m) sivuutetaan hyvinkin läheltä sen tarjoillessa mukavia maisemia. Matkan kesto (6h) ei sitten niin mukavalta tuntunutkaan, varsinkin kun meidän matkanteko katkesi vielä reiluksi tunniksi vuoristossa ja kokonaismatka-ajaksi tuli n.7,5h. Hintaa tuollaiselle matkalle, todella hyvätasoisella bussilla tuli n.10e/lärvi.
Sandakan valikoitui kohteeksi syystä, että sen lähiseudulla olisi mahdollisuus tavata orankeja (nykyään elää luonnossa vain Borneolla ja Sumatralla) ja nenäapinoita luonnossa (näitä nykyään vain Borneolla). Näinpä sitten varattiin valmisretki (n.50e/pää) Kinabatangan joelle, missä tarkoituksena oli veneillä 2,5h ihmetellen luonnon moninaisuutta.
No kaikki ei aina mene kuin elokuvissa ja meidänkin retkipäivä sai hikisen alun, kun vielä puolitoista tuntia minibussiin nousemisen jälkeen olimme edelleen Sandakanissa, puolen kilometrin päässä hotelliltamme. Syy tähän oli toisen retkelle osallistuvan pariskunnan lippuun väärin merkitty nouto-aika, tunnin odottelun jälkeen tosin lähdettiin jo liikkeelle mutta vartin ajon jälkeen kuskin puhelin soi ja ei kun takaisin hakemaan puuttuvia retkeläisiä. Matka Kinabatangan joelle kesti meillä lopulta lähes neljä tuntia ja veneileen päästiin n.puoli tuntia myöhässä.
Kuinka ollakkaan, kun päivä kerran alkoi näin niin meidän veneeseen tais sattua sademetsän ammattitaidottomin erä-opas ja joen kiihkein kuski, nämä yksissätuumin haittasivat hieman meidän eläinhavaintoja. Paikkana Kinabatangan joki on kyllä käymisen arvoinen (varsinkin kun sattuu hyvä opas ja kuski, nähtiin kyllä toisissa veneissä moisia) ja kyllähän mekin sentään jotain ehdimme näkemään vaikka retkeä typistettiin myös toisesta päästa, ilmeisesti kun sademetsässä alkoi hivenen tihuttamaan vettä (kuski ja opas veti ensimmäisenä kummipukua niskaan kun pari tippaa alas asti tuli) vaikka meitä kyytiläisiä moinen ei kyllä haitannut yhtään.
Orankeja, krokotiilejä ja Borneonnorsuja ei luonto meille suostunut näyttämään mutta nenäapinoita, paviaaneja, liskoja ja erilaisia lintuja sentään bongattiin tuolla reissulla. Lopullinen veneily aika näiden ”paviaanien” kanssa jäi sitten luvatusta 2,5 tunnista n.1.5 tuntiin, älkääpä kukaan käyttäkö Sukau Greenview Travelin palveluita koska taatusti parempiakin löytyy.
Nyt sitten palattiin taas päiväjärjestykseen ja seuraavat kohteet otettaisiin omatoimisesti haltuun, hinnalla millä hyvänsä. Katujen varsilta ei vuokraamoja löytynyt ja Googlettelun jälkeen Sandakanista löytyi tasan yksi vuokrattavana oleva skootteri, Sea View Sandakan Budget & Backpackers Hotellista. No ei muuta kuin sinne kyselemään perjantaina sitä ja saatiin kun saatiinkin diili lauantaiksi (11e). Lauantaina sitten kasin aikoihin mopoa hakemaan ja eikun tienpäälle, pari kilsaa siinä mentiin ja bensamittarin näyttäessä punaista pysäytettiin, tarkoituksenamme kurkata tankkiin oliko se tosiaan tyhjä (pyydettiin nimittäin palauttamaan täytenä) mutta avainpa ei sopinutkaan satulan lukkoon. No kurvattiin takaisin vuokra-emännän juttusille ja selvisi että avain oli juuri teetetty,ilmeisesti kukaan vaan ei ollut huomannut sitä sovittaa muualle kuin virtalukkoon ja probleemamme kävi ylitsepääsemättömäksi. Sandakan Budget & Backpackerssin emäntä ei kumminkaan halunnut pilata meidän viimeistä päiväämme Sandakanissa ja tarjosi yllättäen vuokra-autoa tilalle puoleen hintaan, me lämmettiin ehdotukselle heti ja allamme hurisi hetken päästä automaattivaihteinen Proton Saga, 17 euron päivähintaan. Yli neljän kuukauden breikki autoiluun sai päätöksensä ja vasemmanpuoleinen liikennekkin sujui kivuttomasti.
Kohteenamme oli orankien suojelukeskus Sepilokissa ja nenäapinoiden vastaava paikka Labuk Bayssa. Tästä reissusta jäikin oikein hyvä maku suuhun johtuen mukavista vierailupaikoista ja tietenkin siitä kun olimme vain omalla aikataulullamme liikkeellä. Tuollainen retki mikä tehtiin, olisi maksanut ”valmismatkana” n.125e meiltä ja itseksemme, paljon mukavammin tehtiin se n.65 eurolla. Sandakanista busseiltiin sunnuntaina takaisin Kota Kinabaluun (nyt n.6h) ja tänään lensimme reilun tunnin siivun kissakaupunki Kuching:iin, Borneon länsi-osaan.
Ja loppuun hyvät uudetvuodet, 4 päivää tässä ollaan juhlahumussa oltu. (Kiinalainen uusivuosi)
Parit kuvat vielä perään:
Atkinsonin kellotorni Kota Kinabalussa, yksi kolmesta rakennuksesta mitkä selvisi toisesta maailmansodasta ehjänä.
Sapin viidakkopolulta missä noin tunnin trekki tehtiin kiertäessämme saari, rantakin siellä muuten ihan kiva mutta aasialais turistia mustanaan.
Mt.Kinabalu (4095m) esittäytyi matkalla Sandakaniin.
Onneksi lähdettiin KK:sta Sandakaniin vasta kymmenen bussilla, yhdeksältä lähtenyt paloi matkalla ja tämän takia mekin toista tuntia seistiin vuoristossa. Borneo Post:ssa oli seuraavana päivänä etusivulla juttu tuosta, missä kerrottiin kaikkien matkustajien selvinneen täpärästi ulos bussista ja syttymissyykin oli selvinnyt, paikallinen jamppa tupakoinut wc:ssä ja heittänyt tumpin roskikseen. Rinkat meillä olisi ainakin palaneet jos tuohon kyytiin lähdetty.
Kinabatangan riveriltä.
Sepilok Orangutan Rehabilitation Centre.
Labuk Bay Proboscis Monkey Sanctuary.
Riku on aasiassa lähestulkoon aina Rico, Saija taas yleensä Saiya.
Ja loppuun ruokakuva, Nasi Goreng Pattaya.
Tunnisteet:
kota kinabalu,
nenäapina,
orangi,
sandakan,
sapi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)